voi pyhä vittu miten paljon mua voikaan ällöttää vajaat kuusitoista vuotta messissä kulkenut vartaloni.

olin treeneissä ja olin pettynyt, koska en ollut niin hengästynyt ja tuskissani kuin viikko sitten. pitää ruveta käyttämään isompia painoja. iskä tykkäsi lahjastaan ja nauroi kortille ja me katsottiin kaksi jaksoa. olen juonut tänään ainakin 8 kuppia teetä ja syönyt pelkästään kiinalaista ruokaa > ruoansulatus toimiikin odotetulla tavalla ja olen piiloutunut villen vanhan paidan sisään. luin sanareihin, mutta huomenna pitää lukea vielä vähän lisää. kävin kaupungilla ostamassa seuraavan viikon ruokarahoillani kaikenlaista turhaa; kauniin kultaisen perhoskaulakorun, tekokynnet, jotka ovat paskat ja joita ei voi edes käyttää ja puuterin. olen ihan tappoväsynyt ja kirjoittelen koko ajan mitä sattuu, mutta en jostain syystä malta ruveta nukkumaan. äiti soitti, mutta en muista mitä asiaa sillä edes oli. se on tekemässä mulle keltaista villapaitaa ja selitti, että sen ympärysmitta on kapeampi, kuin mitä pyysin. jaahas.

voisin toivoa/uskoa/haluta, että huomisesta tulee hyvä päivä.

ja kaiken tämän vammailun keskellä:

Led Zeppelin - I'm gonna crawl